Silosex

Laatunalleja VIHTAVUORESTA

FI Matti Ravaska

KEMIRA Oy, Vihtavuori

 

LOUHITARÄJÄHDYS AINEIDEN TUTKIMUS - JA KEHITYSTYÖTOIMINNASTA VIHTAVUORESSA

 

Louhintaräjähdysaineiden kehityksessä on kaikkialla maailmassa havaittavissa sama tendenssi - on pyritty yhä epäherkempiin ja käsittelyvarmempiin räjähdysaineisiin. Sama suuntaus on havaittavissa myös meillä Suomessa ja voidaan sanoa, että turvallisuustutkimukset ovat etualalla lähes kaikessa kehitys- ja tutkimus­ työssä räjähdysainealalla. Vihtavuoren tutkimuslaboratoriossa tämä suuntaus näkyy varsin selvästi sekä uusien että jo olemassa olevien tuotteiden kehittelyssä.

Aikaisempina vuosina näytteli dynamiitti tarkeintä osaa erilaisissa kallion louhinnoissa. Tämän räjähdysaineen rinnalle on kuitenkin vuosien aikana ilmestynyt useita enemmän tai vähemmän kehityskelpoisia tuotteita. Dynamiitti on kuitenkin vuosien mittaan pysytellyt käytetyimpänä räjähdysaineena Suomessa eikä ainakaan lähitulevaisuudessa tilanne näytä tästä muuttuvan. Dynamiitti itse on kokenut muutoksia vuosien oittaan. Korkeampiprosenttiset dynamiitit, 70 %, 60 %, ojitus­, sekä 45% dynamiitti ovat hävinneet markkinoilta räjähdysainetehtaiden lopetettua niiden valmistuksen. Jäljellä ovat enää 25% ja 35 % dynamiitti. Näistä Jälkimmäisen kehittelyyn on kiinnitetty enemmän huomiota, koska se on yleisimmin käytetty räjähdysaine Suomessa. Sen käsittelyvarmuutta on viime vuosina parannettu, ja se on pyritty saamaan mahdollisimman tarkoituksenmukaiseksi louhintaräjähdysaineeksi. Voimakkuudeltaan, vedenkestävyydeltään sekä porausreiän mukaan hyvin muotoutuvana se sopiikin miltei kaikenlaiseen louhintaan

Erilaisten louhintamenetelmien kehittyessä vaaditaan räjähdysaineiltaa myös tiettyjä erikoisominaisuuksia, jotta ne voisivat palvella mahdollisimman tehokkaasti louhintatyön suorittajaa. Tästä eräänä esimerkkinä mainittakoon tarkkuuslouhinta.

Vuonna 1968 ryhdyttiin Vihtavuoren tutkimuslaboratoriossa kehittämään tähän louhintaan tarkoitettua erikoisdynamiittia. Pyrkimyksenä oli päästä räjähdysaineeseen, jota käytettäessä kattojen ja seinien jälkikäsittely "rusnaus” olisi vähäisempää kuin aikaisemmin, jolloin louhintakustannukset alenisivat ja myös jälkityön turvallisuus lisääntyisi.

Jo seuraavana vuonna voitiin esitellä jauhemainen räjähdysaine, jonka räjähdysöljypitoisuus oli n. 14% ja jonka eräänä aineosana olivat pienet styrox-muovi­rakeet. Tuotetta ryhdyttiin kutsumaan Silosexiksi. Sen tiheys oli vain kolmannes normaalin 35% dynamiitin tiheydestä. Tällainen keveä panos reunarei'issä ei riko takana olevaa kalliota vaan lohkaisee kiven reiästä reikään. Hyvänlaatuisessa, rikottomassa kalliossa syntyvä jälki on sileä eikä siihen jää lohkeamia, eikä puoli irtonaisia lohkareita, "komuja", kuten normaaleilla voimakkailla räjähdysaineilla. Rikkonaisessakin kalliossa on käytetty Silosexia menestyksellisesti. Siloaexia suositellaan käytettäväksi esirakoammuntaan, jolloin räjäytys suoritetaan momenttinalleilla. Näin lähes yhtäaikainen räjähtäminen saa aikaan paremman louhintajäljen kallioon.

Silosexia valmistetaan 24 x 380 mm:n patruunoina. Tämän lisäksi valmistetaan Silosex-putkipanosta,jonka pahviputki sisältää kolme Silosex-patruunaa. Pahviputken koko on 32 x 1140 mm jatkokappaleineen. Putkipanos on siis huomattavan pitkä ja sen tarkoituksena on panostuksen nopeuttaminen. Lisäksi putki on verraten hyvin veden kestävä, joten eitä voidaan käyttää myös vesirei'issä. Tarkoituksena on siirtyä kuitenkin vielä muoviputken käyttöön, jolloin vedenkestävyys paranisi entisestään ja putkipanosta voitaisiin käyttää myös ohuemmissa rei´ssä.