Muistoja Mätäsväärasta 1946-47

11.9.2019

Mätäsvaaran kaivostorni
Mätäsvaaran kaivostorni

Muistoja Mätäsvaarasta. Kirjoittajana Kalervo Räsänen

Kalervo Räisänen

MUISTOJA MÄTÄSVAARASTA 1946-47

Mätäsvaaran kaivos

Mätäsvaara sijaitsee Pielisen itä­ puolella, Lieksan ja Nurmeksen silloisten kauppaloiden keskivälillä. Matkaa kumpaankin on noin 30 kilometriä.


Mätäsvaaran malmin ainoa arvo­ mineraali oli molybdeenihohde. Sen mukana esiintyvä kuparikiisu oli vain haitallinen epäpuhtaus. Pitoisuudeltaan malmi oli sen ajan - ja nykyiselläkin mittapuulla arvioituna köyhänpuoleinen. Esiintymä oli tunnettu jo 1900-luvun alkupuolella, mutta sen hyödyntämisyritykset eivät silloin vielä onnistuneet.


Tulin Mätäsvaaran kaivokselle nuoremmaksi kaivosinsinööriksi 15.6.1946. Olin juuri valmistunut diplomi-insinööriksi Teknillisen korkeakoulun silloiselta kaivostekniikan opintosuunnalta.

Oli lähes sattuma, että ensimmäiseksi työnantajakseni tuli juuri Vuoksenniska-yhtiö. Sinä keväänä meitä oli puolisen tusinaa teekkaria juuri valmistumassa. Kauppa- ja teollisuusministeriöstä ilmoitettiin meille, että Oy Vuoksenniska Ab:lla saattaisi olla työtä tarjolla mutta myös, että pestaajana olisi norjalainen vuori-insinööri Johan Kraft Johanssen, joka puhui vain norjaa ja englantia.Tätä tuntuivat opiskelutoverini kavahtavan. Omasta puolestani arvelin, ettei työpaikkoja puussa kasva ja että ihme olisi, jos ei norjalaisen kaivosmiehen kanssa tulisi toimeen skandinaviskalla. Soitin Kraft Johanssenille, sovin tapaamisesta, ja sen päätyttyä havaitsin hieman yllättyneenä olevani tuleva "vuoksenniskalainen". Siitä tuli sitten minulle yli kahdentoista vuoden mittainen pesti.


Heinäkuussa 1946 täytin 28 vuotta. Takana olivat sotavuodet katkerasta alusta katkeraan loppuun. Tämä antoi sellaista taustaa, jota juuri valmistuvalla opiskelijalla ei normaalioloissa ole. Olin jo vuonna 1942 ollut kapteeni ja komppanian päällikkö ja tiesin pärjääväni lähes minkälaisen porukan kanssa tahansa. Kysymys oli siitä, riittäisikö sodan katkomina opiskelu­ vuosina hankittu ammattitaito ja tuntisinko tosi työssä alan omakseni.

Lue lisää sivulta Julkaisuja vuosien varrelta