Soklin monivaiheinen tarina asiantuntijan silmin ja sanoin

Kirjoittaja: Toni Eerola

Kuten jotkut muutkin kaivoshankkeet, Sokli on viihtynyt nykyisen kaivoskeskustelun otsikoissa pitkään. Sen tarina on kuitenkin huomattavasti pidempi kuin monen muun kaivoshankkeen. Se alkoi jo 1960-luvulla ja onkin ihme ettei siitä ole vielä kirjoitettu. Kauppa- ja teollisuusministeriön (KTM, nykyinen Työ- ja elinkeinoministeriö) entinen kaivosylitarkastaja Heikki Vartiainen tarttui toimeen ja kirjoitti Soklin historian joka julkaistiin kahdessa osassa vuosina 2012 (Vartiainen 2012) ja 2014 (Vartiainen 2014). I osa keskittyy Otanmäki- ja Rautaruukki Oy:n tutkimuksiin vuosina 1967-1987 ja II osa kertoo Soklista Kemira Oy:n kaivoshankkeena vuosina 1986-2007. Samalla kerrataan Suomen geologisen tutkimuksen ja malminetsinnän kehitystä ja lähihistoriaa käytännön esimerkin valossa ja monien Soklin tutkimuksiin osallistuneiden kokemana ja kertomana.

Soklin etsintä alkoi kun 1960-luvulla havahduttiin siihen että itärajan takana oli useita alkalikivi-intruusioita (esim. Kovdor) ja tällaisia ajateltiin olevan myös Suomessa. Yhdysvalloista hankittujen satelliittikuvien avulla paikannettiin  lupaavia siirrosrakenteita Kuusamossa ja Savukosken pohjoispuolella. Tutkimuksia kohdistettiin Sokliojan alueelle kun siellä tehty matalalentomittaus osoitti selviä magneettissia anomalioita. Lennoilla havaittiin myös selvästi ympäristöstään poikkeavaa rehevää kasvillisuutta. Tästä lähtivät käyntiin vuosikymmeniä kestäneet tutkimukset joiden avulla Soklin karbonatiittia on selvitetty. Aluetta on geofysikaalisesti mitattu, montutettu ja syväkairattu satojen kilometrien pituudelta. Soklissa on myös käynyt paljon korkea-arvoisia vieraita aina ulkomailta asti tutustumassa esiintymään. Soklioja muuttui Sokliksi akateemikko ThG Sahaman kehoituksesta, koska ulkomaalaisille alueen alkuperäinen nimi olisi ollut liian vaikea sanottavaksi. Sokli onkin saanut paljon myös kansainvälistä huomiota osakseen.

Sokli on syvällä erämaassa ja kirjassa on paljon tutkimuksiin osallistuneiden henkilöiden hyvinkin yksityiskohtaisia kertomuksia maastotöiden arjesta, haasteista ja juhlastakin. Varsinkin hankkeen alussa olosuhteet olivat melko alkeelliset ja karut. Kukaan ei kuitenkaan valittanut. Kuten tutkimuksiin osallistunut kairaushavainnoitsija Jaakko Paakki kertoo kirjassa:

”Sokli oli niin iloineen kuin suruineen hienoa aikaa, se oli erämaata, joka luki lait.”

Kirjan kirjoittaneella Heikki Vartiaisella on itsellään pitkä, syvä ja omakohtainen kokemus Soklista. Hän osallistui Soklin tutkimuksiin alusta lähtien ja väittelikin aiheesta (Vartiainen 1980). Nyt hän on tehnyt kansalaispalveluksen koottuaan eri henkilöiden kertomukset, omat kokemuksensa ja paljon puhuttavan fosfori- ja niobiesiintymän geologisen tutkimuksen historian yksiin kansiin. Tämä on juuri sitä tiedonsiirtoa vanhemmilta nuoremmille sukupolville mistä on paljon puhuttu alan ammattilaisten keskuudessa viime vuosina. Kirja on myös hyvin kirjoitettu ja kuvitettu. Henkilökohtaiset kokemukset, kuvat ja tarinat värittävät hankkeen tutkimusten ja taloudellisten pyrkimysten monivaiheista historiaa. Tarinaa höystävät ajankuvineen myös lehtileikkeet tutkimuksista sekä monista ja aina keskeytyneistä aikeista kehittää Soklia kaivokseksi. Tiivis tieteellis-tekninen yhteistyö Neuvostoliiton kanssa oli osa tätä ajankuvaa.

Sokli-kirjaa lukee kuin tutkimusmatkailijan jännistyskertomusta. Vartiainen osaa annostella tarinaa taitavasti. Varsinkin I osassa tarina etenee kutkuttavasti ja aina jää odottamaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Tietoa Soklin karbonatiitista kertyy pala palalta koko ajan enemmän ja kokonaiskuva alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan. Maastotöiden ja tutkimusten olosuhteista riippumatta (tai usein juuri niistä johtuen) tarinasta löytyy myös paljon huumoria ja pilkettä silmäkulmassa, vaikka kyse onkin ’vain’ geologiasta. Kirja on mielenkiintoista luettavaa alan ammattilaisille, mutta se tarjoaa paljon myös suurellekin yleisölle. Se kertoo varsin seikkaperäisesti mitä malminetsintä on ja mitä siinä tehdään. Kirjan ensimmäinen osa kiinnostaa ehkä enemmän geologeja, kun taas toinen osa käsittelee paljon malmin rikastamista ja kaivoksen suunnittelua ja rakentamista, mutta myös niobialmia.

Jos ajatellaan Vartiaisen Sokli-kirjaa ruokalistana, kirjailija tyytyy kuitenkin valitettavasti annostelemaan vain alkuruokaa, vaikkakin erittäin maukasta sellaista. Kirjoissa on todella kiinnostavia tarinoita, mutta ehkä kaikkein herkullisin osa tämän astisesta historiasta jää kuitenkin käsittelemättä. Kirja keskittyy tutkimuksiin ja päättyy vuoteen 2007, jolloin alkaa tapahtua paljon. Jos Sokli näyttäytyi paikallislehdistön otsikoissa tiuhaan varsinkin 1970-luvulla, tämä sai jatkoa valtakunnan mediassa 2000- ja 2010-luvuilla.
Ulkomaisia kaivosyhtiöitä tuli maahan vuodesta 2004 lähtien etsimään uraania ja muita kaivannaisia. Soklin roolin nykyisessä kaivoskeskustelussa voidaan katsoa alkaneen kun Kemira GrowHow myytiin esiintymineen norjalaiselle lannoitejätti Yaralle v. 2007. Se aiheutti resurssinationalistista kritiikkiä valtio-omisteista Kemiraa ja valtion omaisuuden yksityistämistä kohtaan. Uraanin etsintää vastustavien huomio kiinnittyi myös kaivos-, kehittämis- ja malminetsintähankkeisiin joissa on uraania sivutuotteena, kuten Sokli, Talvivaara, Rompas ja Juomasuo. Uraani ja Soklin sijainti Natura 2000- ja poronhoitoalueella herättivät sekä paikallista että  ulkopuolista vastustusta. Ympäristöaktivistit ja poroisännät liittoutuivat. Tällöin areenalle astuivatkin  kaikki muut ”asiantuntijat” kuin geologit ja geofyysikot. Vakavuudestaan huolimatta Soklin vastustamiseen liittyy myös tahatonta komiikkaa. Muun muassa scifi- ja tietokirjailija Risto Isomäen (2011) innoittamana on varoiteltu lannoitteeksi tarkoitetun fosforiitin radioaktiivisuudesta, jolloin sen avulla viljelty tupakka olisi syypää keuhkosyöpiin (ks. Eerola 2014). Soklissa uraani liittyy kuitenkin niobimalmiin, ei fosforiittiin. Oli niin tai näin, parasta varmaan on kuitenkin jättää joka tapauksessa tupakoimatta.

Paikallistasolla kaivoshankkeen kannatus on kuitenkin näyttäytynyt vahvana, vaikka kaivosta odottaneet paikalliset ovat joutuneet monet kerran pettymään. Soklin kaivoshankkeella olisi suuri merkitys syrjäseudun taloudelle ja työllisyydelle, mutta toisaalta taas vaikutuksensa ympäristöön ja perinteisiin elinkeinoihin. Soklin kaivoshanke aiottiin käynnistää pian Yaralle myymisensä jälkeen, mutta sitä seurannut maailmanlaajuinen talouskriisi keskeytti tämän. Soklin kehittämistä on haitannut pitkään myös sen syrjäinen sijainti Savukosken pohjoispuolella. Hankkeen toteuttamiseen liittyvistä yksityiskohdista on käyty melkoista keskustelua ja kädenvääntöä Yaran, valtion ja paikallisten välillä. Välillä malmin rikastusmahdollisuuksia on tähyilty rajan takaa Venäjältä tai Norjasta ja toisinaan taas väläytelty vaihtoehtoisen kaivoksen ostamista  milloin Brasiliasta, milloin Kanadasta. Malmin kuljetusta on myös tarkasteltu melko monipuolisesti. Kestävän kehityksen ja Jäämeren kannalta merkittävä rautatievaihtoehto hylättiin liian kalliina ja päädyttiin Soklista Kemijärvelle vievän tien parannukseen. Kemijärveltä malmi olisi ollut tarkoitus kuljettaa junalla Kemin satamaan. Hintaa tielle olisi tullut 200 miljoonaa, josta valtio olisi rahoittanut 140 miljoonaa. Vertailun vuoksi Kemira myi esiintymän 207 miljoonalla. Ratavaihtoehto olisi maksanut kaksi kertaa enemmän, mutta sen taloudellinen vaikutus yhdessä Soklin kaivoksen kanssa voisi olla Savukosken-Sallan alueella melkoinen ja mahdollinen väylä Jäämerelle. Tievaihtoehdon toteutuessa Hanoi Rocksin kitaristin Andy McCoyn patsas Pelkosenniemellä joutuisi seuraamaan melkoista kunnan läpi kulkevaa rekkarallia paikallisista asukkaista  puhumattakaan. Vielä 1980-luvulla aiottiin rakentaa putki joka olisi vienyt malmia Kemin satamaan ja välillä malmi on ajateltu rikastaa Siilinjärvellä.

Kaivoshankkeet ovat tuoneet maamme talouspoliittiseen keskusteluun uusia mielenkiintoisia ulottuvuuksia yritysten yhteiskuntavastuun sekä yksityisen ja julkisen sektorin välisen suhteen saroilla. Samalla kun odotetaan että kaivosyhtiöt osallistuisivat paikallisyhteisöjen ja kuntien kehittämiseen, uusliberalismi vaatii vähäistä tai olematonta valtion puuttumista talouteen ja yritysten toimintaan, mutta sekä kotimaiset kuin ulkomaisetkin yksityisyritykset tarttuvat hanakasti valtion tukeen tai jopa vaativat sitä tarvittaessa. Viimeisimpien uutisten mukaan Yara katsoo kuitenkin Soklin olevan tällä hetkellä heikon taloustilanteen vuoksi kannattamaton. Yritys jää kuitenkin vielä odottamaan lupapäätöksiä.

On selvää, että kaivoshankkeet tulevat jatkossa näyttelemään merkittävää roolia Pohjois-Suomen  kehityksessä ja rautatielinjauksissa. Arktisille alueille kohdistuu kasvavaa painetta Koillisväylän avautumisen ja alueen luonnonvarojen vuoksi. Vaikka Yara näyttääkin nyt luopuvan Soklin kehittämisestä, esiintymän tarina ei ole varmastikaan vielä ohi. Fosfori on strateginen luonnonvara ja lannoitteiden merkitys tulee kasvamaan maapallon väestön kasvaessa. Esiintymässä on myös uraania, rautaa, kuparia sekä harvinaisia maametalleja. Esiintymän arvoksi on laskettu 20 miljardia euroa ja malmia riittäisi 45 vuoden ajaksi.

Vartiaisen Sokli-kirjan ensimmäinen osan päättää Oulun yliopiston Geologian laitoksen kunniaprofessori Heikki Paarman haastattelu vuodelta 1983:

”On selvää, että se ei ole mikään vaikeus sanoa, että Soklille tulee kaivos. Kysymys on siitä, että onko meillä sellaista kristallipalloa että voisimme nähdä, että tuleeko se sinne 1990-luvulla tai 2000-luvulla. Kai se niin on, että sitä ei pitäisi kiirehtiäkään. Se ehkä olisi taloudellisempi myöhemmin. Kyllä ymmärrän Lapin työllissyystilanteen, mutta toisaalta tiedän, että Lapissa on muitakin malmiesiintymiä”.  

Soklin pitkä tarina sen löydöstä nykypäivään osoittaa ettei malminetsintä tai malmin löytyminenkään aina välttämättä johda kaivokseen tai että siihen voi mennä kauankin aikaa, jopa vuosikymmeniä. Kaivoksen perustaminen riippuu monesta muustakin tekijästä, kuten suhdanteista, sijainnista, infrastruktuurista, tarvittavista investoinnista, työvoiman saannista, rikastusteknologiasta, kuljetuksista, eikä kaikkein vähiten politiikasta. Sokli on tästä hyvä esimerkki ja tämän Vartiainen osoittaa monet kerrat kirjassaan.

Soklin esiintymä on odottanut erämaassa kärsivällisesti paikallaan jo noin 360 miljoonaa vuotta. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan tarinan jatkoa yhdessä Soklin kanssa. Toivottavasti siitäkin kirjoitetaan aikanaan.

Viitteet

Eerola, T. 2014. "Jänniä juttuja" - Kaivokset Suomen sosiaalifoorumissa. Materia 3/2014: 22–23.

Isomäki, R. 2011. Ydinvoima Fukushiman jälkeen. Into-pamfletti 42. Vantaa, Into, 150 s.

Vartiainen, H. 1980. The petrography, mineralogy, and petrochemistry of the Sokli Carbonatite Massif, Northern Finland. Geological Survey of Finland Bulletin, 313, 126 p.

Vartiainen, H. 2012. Sokli malminetsintä työmaana ja kaivoshankkeena Osa 1: Otanmäki Oy/Rautaruukki Oy:n aika 1967-85. Kertomus- ja kuvadokumentti. Espoo, Renlundin säätiö, 187 s.

Vartiainen, H. 2014. Sokli malminetsintä työmaana ja kaivoshankkeena Osa 2: Kemira Oy:n kaivoshanke 1986 – 1989 ja vuodet 1990-2007.  Kertomus- ja kuvadokumentti. Espoo, Renlundin säätiö, 154 s.

Sokli-kirjan painatus on Renlundin säätiön rahoittama ja kirjaa voi tilata suoraan tekijältään Heikki Vartiaiselta (h.vartiainen@kolumbus.fi) postikuluja vastaan (10 e/kpl). Kirja on saatavilla myös Turun, Oulun ja Helsingin geologian ja maantieteen laitosten ja Geologian tutkimuskeskuksen kirjastoista. 

UutinenTimo Rajala