Kirjoitukset

Talvivaaran kuulumisia

loka   30, 21:12

Talvivaara
Talvivaarassa liikkuu 40.000 malmitonnia päivässä

Sotkamon korvessa eletään edelleen mielenkiintoisia aikoja. Kesän aikana rakennettu uusi hienomurskaamo, HIMU2 otettiin käyttöön syyskuun alussa. Kolmivaiheinen hienomurskaus toimii nyt hyvin.

Karkeamurskalle vaihdettiin lokakuun puolivälissä uudet manttelin ja karan vuoraukset, joilla murskan kitakulmaa pienennettiin paremmin hiilipitoiselle ja liukkaalle malmille sopivaksi. Karkeamurskaamokin alkaa nyt toimia kuten pitääkin. Viikkotasolla ollaan yli 40.000 malmitonnin päivävauhdissa, mutta tavoitteeseen – 60.000 tonnia per päivä – on vielä matkaa.

Kaivoksella on pyöritetty louhintasuunnitelmia tulevaa kapasiteetin nostoa varten. 50.000 nikkelitonnin vuositavoite vaatii noin 22 miljoonan malmitonnin vuosilouhinnan ja siihen raakut päälle.

Lastaus- ja kuljetuskalustoa on tulossa lisää: toinen Hitachi EX3600 kuokka ja kaksi Hitachi EH3500 kiviautoa ovat ajokunnossa ennen vuoden loppua, ja toukokuuhun 2010 mennessä saadaan kaksi kiviautoa lisää. Kun lisäksi järjestetään porarikurssi, on rekrytointipuolellakin aika kiireistä.

Porauksen ja räjäytyksen osalta tehtiin kesän aikana paljon töitä ja räjäytystulokset alkavat olla tavoitteen mukaisia.

Karkeamurskan kitakulman muutos pienentää syötteen maksimilohkarekokoa, minkä saavuttaminen on lähitulevaisuuden suurin haaste.

Pikku-Myy oikealla
Pikku-Myy oikealla

Lastauskaluston osalta tehty yksi muutos osoittautui hyvin toimivaksi. Komatsun pyöräkuormaajaan (siis Pikku-Myyhyn) vaihdettiin uusi kauha, jossa on levystä leikatut pulttikiinnitetyt hampaat ja muut kulutusosat. palat kuluvat loppuun, eivätkä irtoa murskamiesten vaivaksi.

Arto Suokas
Talvivaara
Sotkamo

Julkaissut Timo Rajala

Kommentoi artikkelia

 
Aiheittain
Otsikoittain
Vuoriteknikkoja sponsoroimassa
Forcit
Palin Granit
Nordkalk
Robit Rocktools
Miranet
Sandvik
Atlas Copco
Normet
Terramare
Helso Kallioporat
Lemminkäinen
ADC
Suomalainen kivi
Opteam
opteam