Talvivaaran Kaivososakeyhtiö aikoo aloittaa muiden metallien sivutuotteena saatavan uraanin talteenoton ja hyödyntämisen puolituotteena.
Yhtiö on jo aloittanut selvitykset tuotantoprosessin muuttamiseksi siten, että liuoksen sisältämä uraani voidaan ottaa hyötykäyttöön. Nykyisessä tuotantoprosessissa uraani päätyy erittäin alhaisina pitoisuuksina prosessisakkojen keruualueena toimivaan kipsisakka-altaaseen.
Uraanin talteenotto tapahtuisi päätuotteiden liuotusprosessista. Yhtiön mukaan uuttomenetelmä on teknisesti yksinkertainen ja turvallinen. Menetelmää käytetään yleisesti metallien talteenotossa.
Luvat valmistelussa
Uraani on erittäin yleinen alkuaine, joka esiintyy maankuoressa lähes kaikkialla maapallolla, pieninä pitoisuuksina myös Talvivaarassa. Uraani liukenee Talvivaaran päätuotteiden ohella prosessiliuokseen.
Prosessi ei aiheuta muutoksia nykyisen ympäristöluvan mukaisiin päästöihin tai ympäristövaikutuksiin. Yhtiö on tehdyn alustavia prosessisuunnitelmia yhteistyössä Outotec Oyj:n ja Norilsk Nickel Harjavalta Oy:n kanssa.
Talvivaaran alueen kallioperä ja nikkelimalmi sisältävät luonnonuraania. Geologian tutkimuskeskuksen suorittamissa mittauksissa ei ole havaittu tavanomaisesta poikkeavaa säteilyä ja kaikki mitatut arvot ovat Säteilyturvakeskuksen ilmoittaman Suomen tavanomaisen taustasäteilyn rajoissa. Luonnonuraanin säteilytaso ei muutu uuttoprosessinkaan aikana.
Yhtiö valmistelee parhaillaan talteenottoprosessille tarvittavia lupahakemuksia ja jatkaa selvityksiä uraanin puolituotteen hyötykäyttöä varten.
30 miljoonan investointi
Toimitusjohtaja Pekka Perä toteaa yhtiön tiedotteessa, että Talvivaaran kaivososakeyhtiö aikoo hyödyntää mahdolliset sivutuotteet kaivoslain velvoitteen mukaisesti. Hän pitää uuttomenetelmän kehitystyötä osoituksena Talvivaaran ja sen yhteistyökumppaneiden innovaatiokyvystä.
Perän mielestä uraanin talteenotto sopii täsmälleen yhtiön strategiaan arvokkaiden aineiden turvallisesta, huolellisesta ja kannattavasta talteenotosta.
Suunniteltu uuttolaitos on noin 30 miljoonan euron investointi. Vuosittaiset tuotantokustannukset ovat noin kaksi miljoonaa euroa arvioidulla noin 350 tonnin vuosituotannolla.
Laitoksen arvioidaan työllistävän suoraan noin 20 henkilöä ja välillisesti noin 50 henkilöä. Talvivaara neuvottelee yhteistyöstä alan toimijoiden kanssa, minkä myötä hankkeen lopullinen rahoitus ja toimintamalli täsmentyvät.
Jalostus ulkomailla
Uuttoprosessissa syntyvä uraanioksidi pakataan ilmatiiviisiin teräsastioihin ja kuljetetaan valvottuun jatkojalostukseen. Puolituotteen ostaja rikastaa sen edelleen ydinvoimalaitoksien polttoaineeksi ulkomailla, sillä Suomessa ei ole uraanin jatkojalostuslaitoksia.
Toimintaa ohjaavat tiukat kansalliset ja kansainväliset määräykset takaavat turvallisen toiminnan. Talvivaaran tuottaman uraanin määrä riittää tekemään Suomesta uraanin suhteen lähes omavaraisen.
Perän mielestä uraanin järkevä talteenotto on sekä Talvivaaralle että Kainuulle hieno asia. Hänen mukaansa talteenotto kasvattaa Talvivaara-hankkeen arvoa, merkitystä ja elinvoimaa.



