Kolari – Pajala kaivoshankkeet
Kun aikaisemmin on ollut puhetta, että Ruotsin puolelta rau-
tamalmia kuljetettaisiin Suomen puolelle Kolariin putkea
pitkin, niin saman aikaisesti on ollut mukana myöskin mah-
dollinen ratayhteys Ruotsista Suomen puolelle.
Asiasta on jo tehty aiesopimus, jonka ovat allekirjoittaneet
Ruotsin Banverket eli Ruotsin ratalaitos ja Kaivosyhtiö
Northland Recources. Ratayhteys rakennettaisiin Ruotsin
Kaunisvaaran kaivokselta Suomen rataverkostoon, Kolariin.
Pituutta radalle tulisi 18 km ja Muoniojoen yli rakennettaisiin
silta. Rata rakennettaisiin Suomen raideleveydellä ja kustan-
nusarvio on 100 milj. euroa. Malmi kulkisi junalla Kemin sa-
maan ja siitä laivalla Kotkaa. Kotkan valintana jatkojalosta-
mon paikaksi puoltavat maakaasuputken läheisyys ja syvä-
satama. Nämähän asiat ovat vielä suunnitteluvaiheessa.
Kemin kaivos
Tulipahan melkoinen uutinen Kemin kaivoksen malmivarois-
ta. GTK:n mukaan kromimalmimuodostelma jatkuu 2-3 kilo-
metrin syvyyteen, mahdollisesti jopa neljään kilometriin. Täs-
tä johtuen malmia riittäisi sadoiksi vuosiksi eteenpäin.
Kemin kaivoksen, kuten muillakin kaivosalueilla on tehty ve-
näläisten toimesta v.2008 keväällä seismisiä mittauksia Suo-
men valtion omistamalle Geologian tutkimuskeskukselle.
Näillä töillä Venäjä on maksanut takaisin Neuvostoliiton ai-
kaisia velkoja Suomen valtiolle. Tuloksia alkaa tulemaan ja
niiden avulla malmivarantoja voidaan tarkentaa syvemmältä,
mutta kairauksilla saadaan sitten se viimeinen fakta tieto.
Pahtavaara kaivos
Pahtavaarassa toiminta jatkuu ja kullan hinta on ”kohillaan”.
Vinotunneli on n. – 91 tasolla ja avolouhoksen pohjahan on
tasolla + 165. Syvyyttä kaivoksella alkaa jo olemaan ja kuten
viimeksi jo oli tiedossa, niin uutta avolouhospaikkaa etsitään.
Periä kaivokselle on louhittu yhteensä vuosien varrella yht.
13 km.
Kevitsan kaivoshanke
Viimeisin ilmoitus Kevitsa Mining:tä on tullut 8.3 ja siinä yh-
tiö ilmoittaa suorittavansa malminetsintään liittyviä matala-
lentomittauksia Kevitsan pohjoispuolella. Mittauksia suorite-
taan välillä Petkula – Vuotso etelä-pohjoisuunnassa ja Peura-
suvanto – Lokka itä-länsisuunnassa.
Mittaukset tehdään helikopteria käyttäen noin 80 m korkeu-
dessa. Lennot tehdään 9.3 – 18.4.2010 väliseen aikaan.
Joten liikettä on niin maankamaralla kuin ilmassakin. Viime-
kesänähän malminetsintä helikopterilentojahan tehtiin Sodan-
kylän alueella, piti melkein ”väistellä mittalaitetta”, kun olin
vastoja tekemässä rauduskoivu metsässä.

Kevitsan kaivoshanketta toteuttaa Kevitsa Mining Oy,
joka on First Quantum Minerals Ltd:n tytäryhtiö.
Emoyhtiön hallitus on ilmoittanut Kevitsan nikkeli-
kupari-PGM kaivoksen avaamisen. – kaivoksen toiminta-aika on n. 20 vuotta – rikastamon kapasiteetti 5 miljoonaa tonnia/vuosi – rakentaminen alkaa 2010 keväällä ja kaupallinen
tuotanto vuoden 2012 puolivälissä
Uusin uutinen tuli juuri tänään 9.3.2010. Nordkalk-yhtiö
aikoo avata uudelleen Ruonaojan kalkkikivilouhoksen
Kolarissa. Avattava louhos sijaitsee noin kaksi kilometriä
Äkäsjokisuun suljetusta louhoksesta pohjoiseen. Yhtiö ai-
koo olla mukana Kolari-Äkäsjokisuun vanhan kaivosradan
rakentamis- ja korjaussuunnitelmien laadinnassa. Yhteis-
työkumppaneina ovat Suomen liikennevirasto, Ruotsin Ban-
verket ja kaivosyhtiö Northland Resources. Uudet kaivos-
hankkeet alueella avaavat uusia markkinoita kalkkikivi-
tuotteille.



