KOLARI – PAJALA kaivoshankkeen mukana tuoma Meänmaan projekti Pajalan – Kolarin kuntien kesken on päättynyt. Kuntien välinen yhteistyö on tiivistynyt ja henkilökohtaisia kontakteja on luotu kaivoshankkeiden pohjalta yli rajan. Kaivoshankkeen rautatierahoituksesta Ruotsin puolelta odotetaan päätöstä ennen Ruotsissa syksyllä pidettäviä vaaleja. Kunnat tulevat tietenkin kilpailemaan kaivoksille tulevasta työvoimasta, mutta yhteistyö edistyy eri sektoreilla ja suunnitteilla on mm. yhteinen jäteveden puhdistamo.
Allaolevan kuvan on ottanut allekirjoittanut toukokuussa 2006 jo osittain puretusta radasta, joka johti lopetettuun Ruonaojan kalkkilouhokselle. 
KEMIN KAIVOKSEN tuotannon kaksinkertaistaminen on nyt uuden vaiheen edessä. Ferrokromin markkinahinta on alkanut elpyä viime syksynä ja on mahdollista, että ratkaisuja on odotettavissa kesäkuun lopuilla. Investointi päätös tuo noin sata uutta työpaikkaa Tornion ferrokromitehtaalle ja Kemin kaivokselle. Aikomuksena on myöskin tarkoitus rakentaa Tornioon maailman suurin ferrokromiuuni.
Sähköntarve lisääntyisi ja se tulisi vastaamaan 30000 omakotitalon vuotuista sähkönkulutusta. Outokummun investointi odottaa Simon ydinvoimalan päätöstä ?
KEVITSAN KAIVOKSEN suunnittelutarveratkaisuhakemus on hyväksytty. Kaivosyhtiö on hakenut sitä ympäristölautakunnalta Kevitsan kaivosalueen proresi-, varasto- ja henkilöstörakennuksien rakentamiseen. Kaivosyhtiö voi nyt hakea tämän jälkeen rakennuslupia rakennuksille.
Eikä tässä vielä kaikki! Sodankylän Kevitsan kaivostuotantoa aiotaan laajentaa. Alueen malmiesiintymä on havaittu aiempaa suuremmaksi. Yhtiö aloittaa uuden ympäristövaikutusten arviointiprosessin (YVA) tuotannon kasvattamiseksi. Luvan saamiseen voi mennä vuosia. Kaivoksen rakentaminen on tarkoitus aloitta kesän 2010 aikana ja tuotanto alkaa vuoden 2012 puolivälissä.

Kevitsan tulevan kaivostien alkuun 4-tielle on tullut nyt kyltti, eli asiat etenevät.
ja lopuksi JYMY-UUTINEN KAIRASTA !
Anglo American – kaivosyhtiö tekee Suomen mittakaavassa suuria kairauksia Sodankylän Kersilössä. maailman toiseksi suurimmalla kaivosyhtiöllä on yhteensä varattuna- ja vallattua aluetta yhteensä 500 neliökilometriä. Kairaukset työllistävät yhteensä 60 hlö ! Yhtiö etsii Sodankylän alueelta nikkeliä, kuparia ja kultaa. Kairauksia on tehty jo muutama vuosi. Yhtiöllä on työntekijöitä yli 100000 ympäri maailmaa ja uusia nikkeli kaivoksia on tarkoitus avata mm. Brasiliassa vuosina 2012 ja 2015.
Tästäskö “Uusi Kevitsa” ? Mikäpä se niinä, jo vain!



