Tulevan Kevitsan kaivokselle johtavan tien sillan vihkiminen tapahtui juhlallisesti 26.11-09,kun liikenneministeri Anu Vehviläinen leikkasi sini-valkoisen nauhan poikki kovassa tuulessa Petkulassa. Mukana olivat Kevitsa Mining Oy:n Suomen maajohtaja Krister Söderholm, Lapin tiepiirin tiejohtaja Tapani Pöyry ja Sodankylän kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ahti Korva-nen. Samassa yhteydessä K.Söderholm ilmoitti, että mahdollisesta kaivoksen avaamisesta ilmoitetaan vielä tämän vuoden 2009 puolella. Allekirjoittanuthan on kyseisestä asiasta jo marraskuun 09 puolella tehnyt oman veikkauksesa, että Kevitsan kaivoksen avaamisesta tehdään myönteinen päätös.
Sodankylä elinkeinojohtajan Jyrki Manisen mukaan Sodankylän kunnan elinkeinotoimeen perustetaan vuonna 2010 kaivostoimisto, joka jakaa tietoa Sodankylän kaivosten myötä tuleville uusille asukkaille, kaivosyhtiöille, urakoitsijoille sekä työnhakijoille. Toimistoon ei tule uusia työpaikkoja, vaan kunnassa olevaa kaivosalan ja siihen liittyvää tietoa keskitetään.
Kevitsan kaivoksesta avaamispäätös!
Kuten olin jo aikaisemmin povannut, että kaivospäätös tulee, niin näinhän siinä sitten kävikin. Antin nimipäivänä 30.11.2009 ilmoitti Kevitsa Mining:n emoyhtiön Kanadalaisen kaivosyhtiön First Quantum Minerals Ltd:n hallitus, että Kevitsan kaivos avataan. Kaivoksen rakentaminen alkaa vuonna 2010 ja tuotanto alkaa vuonna 2012.Rakennusvaihe työllistäisi n.500 hlö ja tuotantovaihe 200 hlö. Kaivoksen elinikä olisi tämänpäivän tiedoilla vähintään 20 vuotta.
Täällä kairassahan on tapahtunut muutakin edellisten lisäksi. Joka toinen vuosi Rovaniemellä pidetään yksi suurimmista malminetsintää ja kaivostoimintaa käsittelevistä tapahtumista Euroopassa elikkä tänävuonna tuttavallisesti FEM 2009. Tilaisuuden koosta sa jonkinlaisen käsityksen seuraavista luvuista. Osallistujia yli 600 hlö, jotka tulevat 20 valtiosta eripuolelta maapalloa. Kaivosyhtiöitä, laitevalmistajia, malminetsintäyrityksiä, kaivosalan kouluttajia, kaivostoimintaan liittyviä ympäristöalan yrityksiä, j.n.e.. Konferenssi ajankohta oli 1.-3.12-09 ja pitopaikka oli kuuluisa Alvar Aallon suunnittelema Lappia-talo, allekirjoittaneen synnyinkaupungissa. Tilaisuudessa olivat pääosissa luennot, joita eri kaivosyhtiöt ja etsintäyhtiöt pitivät. Luennot olivat englanninkielisiä. Kyseisen tilaisuuden antina voisi mainita, että GTK:n tutkimuskeskuksen Pohjois-Suomen yksikön johtajan Risto Pietilän ilmoitukset kahdesta lupaavasta uudesta malmilöydöstä Keski-Lapista. Toinen sisältää kultaa ja toinen platinaryhmän mineraaleja. Jo vain, sanoisin.
Tänään posti toi yhdistyksemme hienon lehden tänne kairaan ja olipa kirjapainolta loppunut ”paperi” kirjoitukseni kohdalta, kun olivat jättäneet pois siitä kolme ja puoli sanaa. Joten kirjoitampa tähän lopuksi koko tarinan. Ja lopuksi pieni vitsi:
Kullankaivaja oli Pyhän Pietarin portilla ja kyseli pääsyä sisälle. Pyhä Pietari sanoi, että valitettavasti taivaan kullankaivajain kiintiö on täynnä eli toisella puolella on kyllä tilaa. Kaivaja kysyi, että voisiko hän huutaa portilta kolleekoille viestin? Siihen Pyhä Pietari suostui. Kaivaja huusi:”Ovat kuulemma löytänneet helevetistä Kultaa! Silloin tuli portille vipinää ja porukkaa lähti katsomaan, että onko se tosi, että helevetistä on löytynyt kultaa. Elikkä tuli tilaa kaivajalle taivaan puolelta ja sinne hän meni. Mutta hetken siellä oltuaan hän pohdiskeli itsekseen, että jos vaikka sieltä onkin löytynyt kultaa ja meni muitten kaivajien perään.


